Projektijohtaja liikkeellä

KÄYTÄNNÖNLÄHEISTÄ JA ARVOKASTA JOHTAMISTA

Tämän lähempää käytäntöä ei voi enää projekteja sekä työmaita ympäri suomenmaan johtaa ja organisoida. Meillä Asennustiimillä projektijohtaja on liikkeellä paljon ja varustettu aina raskaalla, väkevällä kalustolla, kaikki työtä vaan jotenkin helpottavat “vehkeet” aina mukana. Sunnuntai-iltana Scania starttaa koti Kokkolasta milloin minnekin, mukana kuormaa ja tarpeellista niin paljon kuin rekan lavalle mahtuu, joskus vähän enempikin. Työnjohtomme maailmalla tietää aina odottaa, että apu ja tuki on tulossa. “Tietokone” raksuttaa ratin takana ohjaamossa heti lähdöstä, milloin mitäkin työmaata kerkeää auttamaan. Melkein tunnin tarkkuudella hahmottuu aikataulut omassa mielessä minne tarvitsee seuraavaksi suunnata. Kuva kokonaisuudesta on kirkkaana mielessä ja selvillä. Viikko saattaa alkaa eteläsuomesta ja päättyä itä- ja pohjoissuomen kautta takaisin Kokkolaan. Viikkoon ja matkalle mahtui jälleen paljon ratkottavia asioita, asennushommia, nostoja, koneiden siirtoja ja kaikkea mikä vaan vie oman yrityksen, sekä yhteistyökumppaneiden kuvioita eteenpäin. Yhteydenpito Kasikulman konttorille on todella tiivistä, jotta kaikki tarvittava tieto saadaan heti käyttöön. Tarpeelliset omat konttorihommatkin hoituu rekan hytissä helposti ja tarpeen mukaan siellä voi ladata omia “akkujakin” kun siihen tarvetta tulee.